Videokolikkopelien ystäville netti on pullollaan mitä uskomattomimpia pelejä, joiden äärellä viettää aikaa ja tietenkin kääriä upeita voittoja taskuunsa. Aloittelevalle pelaajalle saattaa olla jopa hämmentävän vaikeaa valita mistä aloittaa, joten eri sivustojen peliarvostelut antavat hyvän lähtökohdan pelin valinnassa.Luultavammin jos aloitteleva pelaaja kyselee neuvoja ystäviltään, saa hän yhtä monta vastausta itselleen kuin on vastaajia, sillä jokaiselle pelaajalle eri peliominaisuudet ovat tärkeitä ja jokaisella on se oma lempi-pelinsä, jota mielellään vuolaasti suositellaan.

Kuinka valita omansa

Kun pelaaja etsii parhaimpia videokolikkopelejä, joista aloittaa, voi pelit luokitella hyvin monella eri tavalla. Pelaaja voi jaotella pelit

  • eri pelivalmistajien mukaan,
  • voittotapojen mukaan,
  • kelojen määrän mukaan ja
  • erilaisten pelitoimintojen mukaan.

Tämä eri luokkien määrä kertoo siitä, että pelejä on tarjolla kaikille ja eri tyyleistä pitäville. Parhaimpien slots-pelien metsästäjä voi hyvin aloittaa pelaajan uransa tutkimalla uusimpien pelien joukosta esimerkiksi Book of Dead –peliä, jossa pelaaja seikkailee Indiana Jones-elokuvan hengessä, tai jos meksikolaiset tunnelmat ovat mieleen, voi Play’n GO:n Esqueleto Explosivo –peli olla mieleinen, sillä tässä pelissä hedelmäpeleistä tutu kelat toimivat aivan uudella tavalla.Animaatioiden ystävää kiinnostaa varmasti hienosti toteutettu Net Entertainment –peliyhtiön tuottama Jack and the Beanstalk, jossa pelaajaa viihdyttävät taskuun kilisevien palkintojen lisäksi veikeät animaatiopätkät ja Wild North –videokolikkopeli vie pelaajansa villiin pohjolaan ja shamaanien myyttiseen taikamaailmaan. Vaihtoehtojen lukematon määrä innostaa kokeilemaan ja eri pelien kautta jokainen löytää varmasti suosikkinsa, pelitasosta riippumatta.

Vertaile ja vertaile lisää

Tottuneelle videokolikkopelien pelaajalle palautusprosentit ja progressiiviset jackpot-pääpalkinnot saattavat olla tuttua kauraa, mutta uudelle pelaajalle näissäkin on opettelemista. Siksi on hyvä tutustua eri pelien ominaisuuksiin pelaamalla niin sanotulla virtuaali-rahalla, ennen kuin laittaa omat panoksensa peliin.Vaikka monet slots-peleistä toimivatkin samalla tyylillä, on hyvä pyöräytellä muutama harjoituskierros ennen kuin oikea raha on pistetty peliin. Lisäksi on hyvä tutustua eri nettikasinoiden uuden asiakkaan tarjouksiin, sillä moni kasino tarjoaa ilmaiskierroksia, talletusbonuksia ja muita tuntuvia etuja, joiden kautta aloittaminen uutena pelaajana on aina helpompaa.